A. B. C. D...

Kävelin kellarin ovelle ja aukaisin sen. Katsoin alas mustaan horisonttiin, jonka tunsin erittäin hyvin. Huitaisin vaaleat hiukseni pois tieltä, että voisin nähdä askelmat, etten kaatuisi.

”Voitko kuvitellä, että se oli kolme vuotta sitten tänään, kun tapasin sinut? Vaikuttaa niin pitkältä ajalta. Vai mitä, Patrick?” Saavutin portaiden alaosan ja nostin käteni, etsien narua, josta saisi valot päälle. Käteni huitoivat ilmaa jonkin aikaa, ennen kuin tunsin kylmän metalliketjun sormissani. Tartuin kiinni ja vedin siitä. Välittömästi, valo valaisi pimeän kellarin hämärähköllä kajollaan, joka roikkui katosta.

Kellarini ei ollut järjestelty. Se oli paikka, jonne tungimme haluamattomat tavaramme. Sen takia, että kellari oli valtava, sisälsi se roskia vähintään kahdenkymmenen vuoden takaa. Olimme eläneet koko elämämme täällä ja kellarimme kertoi elämäntarinamme ja lapsuudestanikin riittäisi muutama satu. Katsoin hajalla olevia nukkeja ja leluja, jotka makasivat portailla. Tavaroita lapsuudestani. Liian rikkonaisia leikkiin, mutta tunnearvoltaan niin arvokkaita, että en kehdannut heittää pois. Astuin päättömien nukkejen kasan yli ja työnnyin kiikkuhevosen, jonka pää oli rikki ja puoliksi mustaan likaan, joka korosti muuta valkoista kehoa, ohi.

”Tapasin ratsastaa tuolla hevosella niin, kuin ei olisi huomista. Näitkö kuvan minusta, kun olin lapsi. Se on takkini taskussa. Näytän sen sinulle myöhemmin.” Kävelin hyllyn, joka oli täynnä täyttämättömiä nallekarhuja, ohi ja lähestyin vaatekasoja.

”Kuten olet saattanut huomata, äitini on himohamstraaja. En usko, että hän on heittänyt mitään pois, jota olen käyttänyt. Hän on pitänyt jokaisen lelun, jokaisen kengän ja jokaisen vaatekappaleen. Olen yllättynyt, että täällä on jopa kasa käytettyjä nenäliinoja, joiden yli meidän on käveltävä.” Työnnyin läpi punaisten ja mustien vaatekasojen läpi. Ne olivat lapsuudestani. Vain mustaa ja punaista. En ikinä käyttänyt muita värejä. Ne eivät pukeneet minua, niin kuin musta ja punainen. Suosikkini oli kuitenkin punainen. Useimmat nukkeni pitivät punaisia mekkoja ja nallekarhuillani oli punaiset rusetit ja pidin punaisia pukuja peleissäkin. Se oli vain niin kirkas ja huumaava väri. Pysähdyin telineen eteen, jossa oli vaatteita minun ala-asteajoilta. Siirsin vaatteita syrjään, kunnes löysin asun, jota etsin. Hihaton, punainen mekko, jossa oli mustia täpliä kaikkialla. Ympärillä oli silkkinen, musta rusetti, joka sidottiin taakse. Otin sen henkarista ja nostin ilmaan.

”Muistatko tämän? Pidin tätä, kun ensimmäisen kerran tapasimme kolme vuotta sitten ensimmäisenä koulupäivänä. Se oli ensimmäinen päiväni julkisessa koulussa, enkä tuntenut sieluakaan ja sitten näin sinut. Pukeuduit siniseen kauluspaitaan ja khakihousuihin. Näytit niin komealta.” Pysähdyin laatikon eteen, jossa oli punainen ”P”. Vedin laatikon muiden alta, joissa oli 18 muuta merkintää punaisella. Nostin laatikon ja kuljin syvemmälle kellarille.

”En pystynyt pitämään silmiäni erossa sinusta. Näytit niin komealta. Sinun vaaleat hiuksesi oli kammattu sivulle, sinun vihreät silmäsi olivat täynnä intoa, kun näit ystäväsi. Olit niin täynnä elämää, niin täynnä iloa! Minun oli pakko puhua sinulle. Minun oli pakko olla ystäväsi. Tiesin, että kohtelisit minua eri tavalla, kuin muut lapset.” Kohtasin nyt pölyisen tiiliseinän, joka oli peittynyt kuivuneesta mudasta. Kellarin loppu. En voinut mennä minnekään. ”Ai, ei paikkaa, minne mennä… Paitsi alas.”

Tartuin lapioon, joka nojasi seinään. Olin pistänyt sinne, kun olin viisi. Jos vaikka tarvitsisin sitä. Ja aina tarvitsin sitä tiettyinä päivinä. Laiton laatikon maahan ja käännyin kohti sitä suuntaa, mistä tulin. Laitoin selkäni seinää vasten ja aloin hitaasti kävelemään, nopeuttaen askeleitani , laskien samalla aakkosia, kuten aina tein.

”A. B. C. D. E. F. G. H. J. I. K. L. M. N. O…P!” Piirsin X –kirjaimen maahan kenkäni kärjellä. Otin askeleen taakse ja iskin lapion maahan, kohtaan, jonka olin juuri merkinnyt.

”Kaikki tytöt luokallamme pitivät sinua komeana. Olit niin kaunis poika, Patrick. Nätti Patrick. Siksi he kutsuivat sinua. He sanoivat, että jos käyttäisit mekkoa, olisit tyttö. Ei. Olit liian komea ollaksesi tyttö.” Muta jalkojeni alla muuttui kosteammaksi, kun kaivoin syvemmälle. Kova maa teki lopulta tilaa pehmeämmälle. Paljon helpompaa kaivaa ylös. Paljon helpompaa saada haluamansa.

”Päivän lopuksi en sanonut sinulle sanaakaan. En tavuakaan. Hyväksymätöntä, jos minulta kysytään. Joten, kun näin sinut kävelemässä kotini suuntaan, päätin puhua sinulle. Pääsimme hyvään alkuun. Olimme, kuin paita ja peppu. Pidit sinisestä ja minä punaisesta. Pidin kissoista, mutta sinä olit allerginen. Lempiruokasi oli pizza, mutta minä olin laktoosi-intoleranssi. Meistä olisi voinut tulla hyvät ystävät.

KLANG. Lapioni metallikärki oli osunut johonkin. Pysähdyin ja heitin lapion pois kuopasta. Olin aivan mudassa. Laskeuduin polvilleni ja aloin vetää pois hiekkaa, joka oli allani. Esti minua näkemästä sen, mitä halusin.

”Kun tulimme talolleni, pyysin sinut sisään leikkimään. Ja sinä tulit. Joten näytin sinulle minun huoneeni, mutta kun näit minun nukkeni, kauniit päättömät nukkeni… Sinä kutsuit minua sairaaksi. Sairaaksi! Olit kuten kaikki muutkin. Et ollut mukava ja kiltti, kuten kaikki sanoivat. Olit ruma! Olit ruma ja loukkaava! Aivan kuten kaikki muutkin! Maailma ei tarvitse enempää sinun kaltaisiasi. Koitit juosta pakoon. Päästä pois, kuten kaikki muutkin, mutta sinä… Sinä kaaduit. Aivan, sinä kaaduit ja osuit keinuhevoseeni. En voinut tehdä mitään.” Yletyin vihdoin puulaatikkoon. Nousin ylös kuopasta ja tartuin laatikkoon, jossa oli punainen ”P”. Aukaisin sen ja vedin ulos kasan uutisleikkeitä kadonneesta kaksitoistavuotiaasta. Sitten kuroin alas puulaatikkoon avatakseni sen. Katsoin kuvaa kauniista, vaaleahiuksisesta ja vihreäsilmäisestä pojasta ja sen jälkeen katsoin laatikon sisältöä. Suurin osa hiuksista oli jo kadonnut. Madot ja toukat olivat syöneet silmät ja iho, joka ei vielä ollut mädäntynyt, oli muuttunut ohueksi, melkein paljastaen luun. Minä hymyilin.

”Et enää niin kaunis. Vai mitä?” Seisoin laatikon yläpuolella, katsoen leikkeitä kädessäni ja vertaillen niitä siihen, mitä puulaatikossa oli. Menin lähemmäksi ja pistin leikkeet takaisin laatikkoonsa ja täytin kuopan. Kun olin valmis, pistin lapion takaisin paikalleen seinää vasten ja lähdin suunnistamaan takaisin kohti kellarin toista päätä. Laitoin laatikon takaisin hyllyyn ”O” ja ”Q” merkkisen laatikon viereen. Kävelin telineelle ja laitoin mekon takaisin paikalleen muiden punaisten asujen viereen. Kiipesin lelupinon yli ja suunnistin takaisin portaille. Kurotin metalliketjuun, joka oli pistänyt valon päälle noin tunti sitten. Käänsin sen pois ja kuljin portaat ylös.

”Hyvää yötä, Patrick. Nähdään ensi vuonna.”