"Etkö olekkin iloinen, ettet kääntänyt valoja päälle?"

Jenni ja Minna olivat yliopistossa kämppäkavereita, joilla oli hyvin erillaiset persoonat. Kun Jenni oli se sosiaaliperhonen, joka löytyi aina tapahtumista, Minna oli lukutoukka ja vakava ja hänet löysi usein kotona opiskelemassa.

Kun kokeet lähestyivät, Minna keskittyi mitä tarkimmin luokassa, ottaen täydellisiä muistiinpanoja, kun taas Jenni käytti suurimman osan luokassaoloajastaan flirttaillen nuorelle miehelle, johon hän olis iskenyt silmänsä. Jenni huomasi huonosti ajankulun luokassa, koska hän tiesi, että saisi Minnan hyvin kirjoitetut muistiinpanot ja päivityksen siitä, mitä luokassa puhuttiin.

Tärkeiden "viimeisen tunnin -tuntien" jälkeen Jenni yritti houkutella Minnaa liittymään isoihin pippaloihin, joihin hänen uusin löytönsä oli kutsunut heidät. Minna -tietysti- kieltäytyy kunniasta, että pääsisi kämpilleen opiskelemaan. Jenni lähti juhliin, uskoen, että hänellä olisi seuraavana aamuna aikaa rämpiä kysymykset ja Minnan muistiipanot läpi.

Sosiaalisena, muttei siltikään naurettavan laiminlyövänä henkilönä, Jenni lähtee juhlista järkevään aikaan hauskanpidon jälkeen. Hän uskoo, että vaikka oli myöhä, on hänellä yhä aikaa opiskella Minnan kanssa, jonka pitäisi olla ylhäällä vähän myöhempään, kuin yleensä. Joka tapauksessa, olisi tarpeeksi ajoissa katsella Minnan muistiinpanoja, vaikka Minna olisikin menossa nukkumaan.

Kun Jenni saapui kämpille kahden aikaan aamusta, olivat valot poissa ja asunto täysin pimeä, joten Jenni miettii uudelleen päätöstään Minnan muistiinpanoista. Hän ajatteli, että kunnollisilla yöunilla hän saisi Minnan kiinni aamulla. Jenni suunnisti suoraan sänkyyn ja vaihtoi pyjamat päälleen pimeässä ja laittaen kuulokkeet päähänsä, jotta hän ei häiritsisi Minnaa.

Aamulla, tuoreena yöunistaan, Jenni kurkisteli Minnan huonosti valaistua puolta. Hän kutsui pehmeästi Minnaa herättääkseen tämän, ainakin saadakseen tämän muistiinpanot. Jenni pukeutui nopeasti ja kun vastausta Minnan puolelta ei kuulunut, meni hän tämän huoneeseen.

Kun Minna -joka makasi vatsallaan- ei vastannut lempeään töytäisyyn, Jenni tarttui häneen rankemmalla kädellä vetäen hänen olkapäästään, jotta saisi tämän hereille. Ei vastausta. Jenni työnsi pari kertaa kovaa ja käänsi Minnan kyljelleen.

Sitten Jenni tuskin näki -koska aamuaurinko niukasti paistoi huoneeseen-  miksi Minna ei vastannut:

Hän oli kuollut.

Ja yltä päältä veressä... Kauhistunut ilme kasvoillaan!

Jenni alkaa panikoimaan ja pistää valot päälle vain paljastaakseen verisen sotkun kaikkialla Minnan puolella huoneesta. Verta peitoilla, verta kirjoilla jne... Kun Jenni vajoaa polvilleen maahan, hän nostaa päätään, ettei katsoisi Minnaa ja kaikkea sitä verta.

Katossa oli Minnan verellä kirjoitettu:

"Etkö olekkin iloinen, ettet kääntänyt valoja päälle?"

Tiedän, että olet hereillä.

Olen maannut tunteja. Kelon on 5:35 aamuyöstä, enkä voi tehdä paljoa. Tiedätkö mikä on kamalin osa tilanteestani? Olen samassa huoneessa vanhempieni kanssa. He vain katselevat minua, enkä voi muuta, kuin katsella takaisin ja yrittää olla itkemättä tai huutamatta. Heidän silmänsä ovat keskittyneet minuun ja heidän suunsa ovat laajalti auki. Ilmassa leijailee vahva veren haju ja tunnen halvaantuneeni pelosta.

Anna, kun kerron. Aina, kun annan jonkun vihjeen siitä, että en nuku, olen kusessa. Kuolen, eikä ympärillä ole ketään, joka voisi auttaa minua. Olen yrittänyt miettiä tietä ulos täältä, mutta ainoa keino olisi se, että ryntäisin ovesta ulos ja kiljua apua, toivoen, että naapurini kuulevat minut. Se on riskiä, mutta jos pysyn tässä, kuolen varmasti. Hän odottaa, että heräisin ja näkisin hänen mestariteoksensa.

Ihmettelet varmaankin, mistä on kyse. Tahtini on usein liian kova.

Noin kolme tuntia sitten, kuulin kirkumista taloni toiselta puolelta. Nousin ylös ja menin tarkistamaan ääntä, ennenkuin tajusin, että minun pitää käydä vessassa sen sijaan, että tutkisin. Olisin voinut saada itseni hengiltä, mutta tein sen ja kurkistin vessan ovelta. Matolla oli verta ja huolestuin ja juoksin takaisin huoneeseeni, piilottelin kuin nössö peittoni alla. Yritin saada itseni nukahtamaan, mutta se uni, mitä sain, oli oikeasti koiranunta.

Sitten kuulin, kun kylpyhuoneen ovi aukesi. Kun kerta olin kauhistunut lapsi, kurkistin peittoni alta nähdäkseni, mitä tapahtuu. Pystyin näkemään jonkin raahaamassa kuolleita vanhempiani huoneeseen. Se ei ollut ihminen, sen voin kertoa. Se oli hiukseton, silmätön ja vaatteeton ja olento käveli, kuin luolamies, selkä kyyryssä. Mutta tämä olio oli fiksumpi, kuin yksikään luolamies. Se tiesi, mitä teki.

Olento valmisteli isäni sängyn reunalle ja pisti hänet katsomaan minua. Sitten se istutti äitini tuolille ja kohdisti hänetkin minua kohti. Sen jälkeen olio alkoi hieromaan käsiään seinään, sotkien seinän verellä ja piirsi ympyrän, jonka sisällä oli paholaisen pentagrammi. Tämä olento oli tehnyt, ehkä omasta mielestään, mestariteoksen. Viimeistelyksi, se kirjoitti jotakin seinälle, jota en voinut lukea pimeässä.

Sen jälkeen olio asettautui sänkyni alle, odottaen mahdollisuutta iskeä.

Pelottavin osa, on se, että silmäni ovat sopeutuneet pimeyteen ja nyt voin lukea seinän viestin. En halua katosa sitä, koska on kamalaa miettiä sitä, mutta minusta tuntuu, että minun pitää nähdä se, ennen kuolemaani.

Katsoin olennon mestariteosta.

"Tiedän, että olet hereillä."

Rannenauhat

Kun ilmoittaudut sairaalaan, he laittavat sinulle valkoisen rannenauhan, jossa on sinun nimesi. On olemassa erillaisia rannenauhoja, jotka symbolisoivat eri asioita. Punaiset rannenauhat kuuluvat kuolleille ihmisille.

Eräs kirurgi työskenteli yövuorossa eräässä sairaalassa. Hän oli juuri saanut valmiiksi erään leikkauksen ja oli matkalla kellariin. Kirurgi meni hissiin ja hississä oli vain yksi ihminen. He rupattelivat normaalisti, sillävälin, kun hissi laskeutui. Kun hissin ovet aukesivat, toinen nainen oli tulossa hissiin, mutta kirurgi löi hissin ovien sulkunappia ja rämpytti toista nappia ylimpään kerrokseen. Yllättynyt nainen vaati tietään kirurgin töykeyttä ja sitä, miksi hän ei päästänyt toista naista sisään.
Kirurgi sanoi: "Tuo oli se nainen, jonka juuri leikkasin. Hän kuoli leikkauspöydälle. Etkö nähnyt sitä punaista ranneketta?"
Nainen hymyili ja nosti kätensä: "Ai tälläistä?"

Painajainen

”Olin leirillä missä oli paljon porukkaa. Zippailtiin ulkona poltellen röökiä ystäväni Jonin kanssa. Ei aikakaan kun eräs toinen hyvä kaverini Juha tuli kertomaan että on jättänyt huoneeni pöydälle kirjeen. Kysyin tietysti että miksi ihmeessä ja hän sanoi että se on jäähyväiskirje kun hän on aikeissa jättää suomen. Aloin itkemän aivan hillittömästi. Seurassani ollut Joni alkoi lohduttaa minua sanoen "Mul on sulle lahja.. Sellainen unipeli, sekin on sun pöydälläs" Kiinnostuin heti et mikä ihme sellainen oikein on.
Huoneeseen päästyäni huomasin pöydällä neliön mikä koostui pienistä erivärisistä palasista missä jokaisessa luki jokin sana. Pöydällä oli myös Juhan jättämä kirje ja pari keppiä joissa oli ulokkeita. Tiesin keppien kuuluvan unipeliin olennaisesti. Nostin neliön käteeni pöydältä ja vääntelin sitä joka suuntaan.

Mietin pääni puhki mitä helvettiä tällä oikein tehdään ja miten aloitan pelaamisen. Yhtäkkiä kaikki maailman ääriviivat alkoivat mullistua, kävely muuttui vaikeaksi ja kaikkialle oli tullut pimeää. Tajusin että olen päässyt peliin sisään. Laskin unipelin pöydälle ja lähdin kävelemään pois huoneestani. Oven ulkopuolella oli pimeä käytävä joka jatkui loputtomiin. Kun silmäni tottuivat pimeään huomasin Joninkin olevan käytävässä kanssani. Hän katsoi suoraan silmiini ja nauroi kolkkoa naurua joka kaikui pitkin käytävän seiniä. Olin jo kysymässä mitä täällä tapahtuu kun yhtäkkiä heräsin. Käytävä oli taas normaali ja Joni oli kadonnut. Vaikka kokemus olikin outo niin halusin heti tietää laitteesta lisää.

Myöhemmin päivällä huomasin että parilla muullakin leiriläisellä joita en tuntenut oli unipeli mukana. He makoilivat sängyllä ja kääntelivät laitetta käsissään. Utelias kun olen menin kysymään laitteesta. Vastaus oli simppeli; ”Nää aiheuttaa sulle psykedeelisiä unia, eri väriyhdistelmät tuottaa erilaisia unia.” Hetken keskustelun jälkeen selvisi myös että laitteet ovat laittomia omistaa, mutta niitä sai vuokrata. Pian Joni saapui paikalle ja huomasin heti että hän ei ole ihan meidän muiden aaltopituudella. Hän huusi kuin mikäkin ja vaati saada telkkarin lujemmalle. Laitoimme hänet istumaan sängyn laidalle. Itse menin makaamaan sängylle katsellen uuden tuttavani unipeliä. Ei aikaakaan kun nukahdin taas.



Avasin silmäni ja istuin pienen keittiön lattialla. Keskellä huonetta oli suuri pöytä jonka toisella puolella, myöskin lattialla istui tyttö. En ollut uskoa silmiäni kuinka kaunis tämä tyttö oli. Vaaleat kiharretut hiukset laskeutuivat hänen mekkonsa päälle. Virheettömällä iholla oli muutamia pisamia. Ryömin pöydän ali hänen luokseen ja kun pääsin lähemmäs huomasin hänen silmänsä. Ne olivat jotain mitä en ollut koskaan eläissäni nähnyt. Niin kauniit että aloin haukkomaan henkeäni. Niin siniset että taivaskin häpeäisi väriään. Niin syvän siniset. Varovasti ja ääni väristen sanoin hänelle ”Olet kauneinta mitä olen koskaan nähnyt”. Tyttö kääntyi katsomaan minua syvälle silmiin ja totesi ”Oikeastikko? Tuolla minä olen.” 
Samalla hetkellä ovesta käveli sisään täysin saman näköinen tyttö. Samat vaatteet, samat silmät. Katsoin hämmentyneenä tapahtumia. Jostain syystä kuitenkin toistin vieressä istuvalle tytölle että hän on kauneinta. Heti kun sain lauseeni päätettyä ovesta sisään tullut tyttö muuttui lapseksi ja tämän jälkeen katosi. Vierelleni jäänyt tyttö tokaisi uudestaan ”Oikeastikko? Tuolla minä olen.” Katsoin taas ovelle ja meinasin saada paskahalvauksen. Ovella oli isokokoinen ihmisen ja vuohen sekoitus, joka katsoi suoraan minua, vaikkei sillä ollutkaan silmiä. Huusin täydestä kurkustani ”EN HALUA PELATA ENÄÄ” ja tipahdin takaisin leirikeskukselle.

Kaikki näyttivät olevan pelin valloissa. Tiesin että on yksi keino lopettaa kaikki. Nappasin puhelimen taskustani ja jostain syystä näytöllä luki ohjeet unipelin pelaamiseen. Niistä huolimatta klikkasin alakulmassa olevaa ”Quit Game” nappia ja heräsin oikeasti, siis oikeaan elämään, sängystäni.

Oheisen kuvan hahmo muistuttaa hieman näkemääni vuohi-ihmistä.”

A. B. C. D...

Kävelin kellarin ovelle ja aukaisin sen. Katsoin alas mustaan horisonttiin, jonka tunsin erittäin hyvin. Huitaisin vaaleat hiukseni pois tieltä, että voisin nähdä askelmat, etten kaatuisi.

”Voitko kuvitellä, että se oli kolme vuotta sitten tänään, kun tapasin sinut? Vaikuttaa niin pitkältä ajalta. Vai mitä, Patrick?” Saavutin portaiden alaosan ja nostin käteni, etsien narua, josta saisi valot päälle. Käteni huitoivat ilmaa jonkin aikaa, ennen kuin tunsin kylmän metalliketjun sormissani. Tartuin kiinni ja vedin siitä. Välittömästi, valo valaisi pimeän kellarin hämärähköllä kajollaan, joka roikkui katosta.

Kellarini ei ollut järjestelty. Se oli paikka, jonne tungimme haluamattomat tavaramme. Sen takia, että kellari oli valtava, sisälsi se roskia vähintään kahdenkymmenen vuoden takaa. Olimme eläneet koko elämämme täällä ja kellarimme kertoi elämäntarinamme ja lapsuudestanikin riittäisi muutama satu. Katsoin hajalla olevia nukkeja ja leluja, jotka makasivat portailla. Tavaroita lapsuudestani. Liian rikkonaisia leikkiin, mutta tunnearvoltaan niin arvokkaita, että en kehdannut heittää pois. Astuin päättömien nukkejen kasan yli ja työnnyin kiikkuhevosen, jonka pää oli rikki ja puoliksi mustaan likaan, joka korosti muuta valkoista kehoa, ohi.

”Tapasin ratsastaa tuolla hevosella niin, kuin ei olisi huomista. Näitkö kuvan minusta, kun olin lapsi. Se on takkini taskussa. Näytän sen sinulle myöhemmin.” Kävelin hyllyn, joka oli täynnä täyttämättömiä nallekarhuja, ohi ja lähestyin vaatekasoja.

”Kuten olet saattanut huomata, äitini on himohamstraaja. En usko, että hän on heittänyt mitään pois, jota olen käyttänyt. Hän on pitänyt jokaisen lelun, jokaisen kengän ja jokaisen vaatekappaleen. Olen yllättynyt, että täällä on jopa kasa käytettyjä nenäliinoja, joiden yli meidän on käveltävä.” Työnnyin läpi punaisten ja mustien vaatekasojen läpi. Ne olivat lapsuudestani. Vain mustaa ja punaista. En ikinä käyttänyt muita värejä. Ne eivät pukeneet minua, niin kuin musta ja punainen. Suosikkini oli kuitenkin punainen. Useimmat nukkeni pitivät punaisia mekkoja ja nallekarhuillani oli punaiset rusetit ja pidin punaisia pukuja peleissäkin. Se oli vain niin kirkas ja huumaava väri. Pysähdyin telineen eteen, jossa oli vaatteita minun ala-asteajoilta. Siirsin vaatteita syrjään, kunnes löysin asun, jota etsin. Hihaton, punainen mekko, jossa oli mustia täpliä kaikkialla. Ympärillä oli silkkinen, musta rusetti, joka sidottiin taakse. Otin sen henkarista ja nostin ilmaan.

”Muistatko tämän? Pidin tätä, kun ensimmäisen kerran tapasimme kolme vuotta sitten ensimmäisenä koulupäivänä. Se oli ensimmäinen päiväni julkisessa koulussa, enkä tuntenut sieluakaan ja sitten näin sinut. Pukeuduit siniseen kauluspaitaan ja khakihousuihin. Näytit niin komealta.” Pysähdyin laatikon eteen, jossa oli punainen ”P”. Vedin laatikon muiden alta, joissa oli 18 muuta merkintää punaisella. Nostin laatikon ja kuljin syvemmälle kellarille.

”En pystynyt pitämään silmiäni erossa sinusta. Näytit niin komealta. Sinun vaaleat hiuksesi oli kammattu sivulle, sinun vihreät silmäsi olivat täynnä intoa, kun näit ystäväsi. Olit niin täynnä elämää, niin täynnä iloa! Minun oli pakko puhua sinulle. Minun oli pakko olla ystäväsi. Tiesin, että kohtelisit minua eri tavalla, kuin muut lapset.” Kohtasin nyt pölyisen tiiliseinän, joka oli peittynyt kuivuneesta mudasta. Kellarin loppu. En voinut mennä minnekään. ”Ai, ei paikkaa, minne mennä… Paitsi alas.”

Tartuin lapioon, joka nojasi seinään. Olin pistänyt sinne, kun olin viisi. Jos vaikka tarvitsisin sitä. Ja aina tarvitsin sitä tiettyinä päivinä. Laiton laatikon maahan ja käännyin kohti sitä suuntaa, mistä tulin. Laitoin selkäni seinää vasten ja aloin hitaasti kävelemään, nopeuttaen askeleitani , laskien samalla aakkosia, kuten aina tein.

”A. B. C. D. E. F. G. H. J. I. K. L. M. N. O…P!” Piirsin X –kirjaimen maahan kenkäni kärjellä. Otin askeleen taakse ja iskin lapion maahan, kohtaan, jonka olin juuri merkinnyt.

”Kaikki tytöt luokallamme pitivät sinua komeana. Olit niin kaunis poika, Patrick. Nätti Patrick. Siksi he kutsuivat sinua. He sanoivat, että jos käyttäisit mekkoa, olisit tyttö. Ei. Olit liian komea ollaksesi tyttö.” Muta jalkojeni alla muuttui kosteammaksi, kun kaivoin syvemmälle. Kova maa teki lopulta tilaa pehmeämmälle. Paljon helpompaa kaivaa ylös. Paljon helpompaa saada haluamansa.

”Päivän lopuksi en sanonut sinulle sanaakaan. En tavuakaan. Hyväksymätöntä, jos minulta kysytään. Joten, kun näin sinut kävelemässä kotini suuntaan, päätin puhua sinulle. Pääsimme hyvään alkuun. Olimme, kuin paita ja peppu. Pidit sinisestä ja minä punaisesta. Pidin kissoista, mutta sinä olit allerginen. Lempiruokasi oli pizza, mutta minä olin laktoosi-intoleranssi. Meistä olisi voinut tulla hyvät ystävät.

KLANG. Lapioni metallikärki oli osunut johonkin. Pysähdyin ja heitin lapion pois kuopasta. Olin aivan mudassa. Laskeuduin polvilleni ja aloin vetää pois hiekkaa, joka oli allani. Esti minua näkemästä sen, mitä halusin.

”Kun tulimme talolleni, pyysin sinut sisään leikkimään. Ja sinä tulit. Joten näytin sinulle minun huoneeni, mutta kun näit minun nukkeni, kauniit päättömät nukkeni… Sinä kutsuit minua sairaaksi. Sairaaksi! Olit kuten kaikki muutkin. Et ollut mukava ja kiltti, kuten kaikki sanoivat. Olit ruma! Olit ruma ja loukkaava! Aivan kuten kaikki muutkin! Maailma ei tarvitse enempää sinun kaltaisiasi. Koitit juosta pakoon. Päästä pois, kuten kaikki muutkin, mutta sinä… Sinä kaaduit. Aivan, sinä kaaduit ja osuit keinuhevoseeni. En voinut tehdä mitään.” Yletyin vihdoin puulaatikkoon. Nousin ylös kuopasta ja tartuin laatikkoon, jossa oli punainen ”P”. Aukaisin sen ja vedin ulos kasan uutisleikkeitä kadonneesta kaksitoistavuotiaasta. Sitten kuroin alas puulaatikkoon avatakseni sen. Katsoin kuvaa kauniista, vaaleahiuksisesta ja vihreäsilmäisestä pojasta ja sen jälkeen katsoin laatikon sisältöä. Suurin osa hiuksista oli jo kadonnut. Madot ja toukat olivat syöneet silmät ja iho, joka ei vielä ollut mädäntynyt, oli muuttunut ohueksi, melkein paljastaen luun. Minä hymyilin.

”Et enää niin kaunis. Vai mitä?” Seisoin laatikon yläpuolella, katsoen leikkeitä kädessäni ja vertaillen niitä siihen, mitä puulaatikossa oli. Menin lähemmäksi ja pistin leikkeet takaisin laatikkoonsa ja täytin kuopan. Kun olin valmis, pistin lapion takaisin paikalleen seinää vasten ja lähdin suunnistamaan takaisin kohti kellarin toista päätä. Laitoin laatikon takaisin hyllyyn ”O” ja ”Q” merkkisen laatikon viereen. Kävelin telineelle ja laitoin mekon takaisin paikalleen muiden punaisten asujen viereen. Kiipesin lelupinon yli ja suunnistin takaisin portaille. Kurotin metalliketjuun, joka oli pistänyt valon päälle noin tunti sitten. Käänsin sen pois ja kuljin portaat ylös.

”Hyvää yötä, Patrick. Nähdään ensi vuonna.”

Äidin rakkaus

Eräs iltapäivä, pariskunta oli matkutamassa autolla, kun kaukana etäällä he näkivät naisen keskellä tietä, joka heilutti käsiään pakokauhusta.
Vaimo käski miestään ajamaan ohi, koska saattoi olla vaarallista pysähtyä, mutta mies päätti ajaa ohi hitaasti, jotta hän ei jäisi ihmettelemään, mitä oli tapahtunut. Kun he pääsivät lähemmäksi, näkivät he naisen, jonka kasvot olivat mustelmilla ja haavoilla täytetyt, kuten myös hänen käsissään. He päättivät pysähtyä ja katsoa, jos pystyisivät auttamaan mitenkään.
Loukkaantunut nainen rukoili heitä auttamaan. Hän sanoi, että hän oli ollut miehensä ja vastasyntyneen lapsensa kanssa onnettomuudessa, joka tapahtui syvässä kuopassa. Nainen kertoi pariskunnalle, että hänen miehensä oli kuollut, mutta lapsi tuntui olevan hengissä.
Kulkeva mies päätti mennä alas ja yrittää pelastaa lasta ja hän pyysi loukkaantunutta naista pysymään vaimonsa kanssa auton sisällä. Kun mies pääsi alas, näki hän kaksi ihmistä etupenkiltä, mutta ei huomioinut sitä juurikaan ja nappasi vauvan nopeasti takapenkiltä ja nousi kuopasta viedäkseen vauvan äidilleen. Kun hän pääsi kuopasta, ei hän nähnyt naista missään ja kysyi vaimoltaan, mihin hän oli mennyt. Vaimo sanoi, että nainen oli seurannut miestä kuopassa olevalle autolle.
Mies meni takaisin autolle etsimään naista. Hän näki selvästi, että pari etupenkillä oli kuollut ja toinen heistä oli erehtymättä nainen, joka oli pysäyttännyt heidät.

Creepyimage galleria #1

Muutamia kuvia näin synkentyvään iltaan:

Tähän kuvaan liittyy jonkinnäköinen tarinakin, mutta en muista nyt juuri, mikä se on, enkä ole löytänyt tarinaa mistään toistaiseksi.

Waldegeist

Viime perjantaina päätin lähteä vaellusretkelle Setsemiseen, Pirkanmaalle. Asun nimittäin siinä lähellä. Koska kukaan ystävistäni ei ollut vapaana, pakkasin varusteeni ja lähdin reissulle yksin. Merkkasin, minne olin menossa varakartalle ja jätin sen muistilapun kanssa kämppäkavereilleni, jos vaikka en palaisi sunnuntaihin mennessä, kuten olin suunnitellut. Kun olin päässyt metsään, vaelsin muutaman kilometrin, kunnes törmäsin mukavaan leiriytymispaikkaan, joka oli siivottu aiemmin kaudella. Aurinko oli laskusuunnassa, joten päätin pystyttää leirin ja kerätä polttopuuta. Aliarvioin puun kuivuuden sinä iltana ja poltin loppuun kaikki tulitikkuni pian pimeän jälkeen.
Etsin lähimetsästä, jonne tuleni kajo vielä loisti, mutta kajo ei vain riittänyt, joten minu oli pakko suunnistaa syvemmälle. Menin takaisin teltalle ja tyhjensin rinkkani, etsien taskulammppuani, mutta en vain löytänyt sitä mistään. Ainoa vaihtoehtoni oli valmistaa erittäin lyhyen keston soihtu ensiapulaukkuni ja viinan avulla, jonka olin ottanut mukaan lämmikkeeksi. Se, mitä soihtu teki, oli se, että se paloi niin kirkkaasti, että silmäni eivät tottuneet pimeään. Kun astelin metsän läpi tien vieressä, nuotion liekki hämärtyi takanani. Kun soihtu sammui ja silmäni tottuivat pimeään, näin jotakin kuuden metrin päässä minusta ja se läheni minua polkua pitkin.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin tälläistä näin myöhään näissä metsissä. Karhut, sudet ja mäyrät olivat kaikki tunnettuja tällä alueella, mutta ne yleensä pitävät etäisyyttä ihmisestä. Se oli savumainen varjo harmaata ja liikkui liukkaasti polkua pitkin. Päästin terävän vislauksen ja läimäytin käteni yhteen tehdäksen olemukseni tunnetuksi. Hopeisten kuunsäteiden paistaessa puiden välistä, pystyin vain juuri ja juuri liikumaan nyt. Kun varjo tuli lähemmäksi, hämärtyi se varjoihin, eikä jättänyt mitään todisteita.

Vakuutin itselleni, että hahmo oli vain puiden varjojen silmilleni aiheuttanut illuusio. Keräsin pieniä puita, että voisin pitää tultani yllä tarpeeksi kauan, että voisin nukahtaa. Heräsin myöhemmin tuona yönä ja istuin kuuntelemassa noin tunnin verran. Olin varma, että olin kuullut jotain unissani. Varmana, että se oli vain mielikuvitustani, palasin nukkumaan.
Kun heräsin aamulla ja aukaisin telttani, näin leiripaikkani yltä päältä nuotioni tuhkassa. Ohut tuhka näytti aivan ensilumelta. Telttani ja nuotion välisessä tuhkassa näin tassunjälkiä lähellä kohtaa, jossa jalkani olivat olleet. Jäljet eivät kuitenkaan vieneet pois. En tiedä, mitä metsä yritti kertoa minulle tuona yönä, mutta en pelkää. Jos joku, niin minä kävelen noita polkuja pitkin suuremmalla itseluottamuksella tästä eteenpän, tietäen, että jokin metäsn suojelia törmäsi minuun ja antoi minulle suojaa illaksi. Nukun hyvin noissa metsissä tietäen, että olen nähnyt jonkin metsän suojelian ja se on nähnyt minut.

Mökkirentoutus

Päätin spontaanisti lähteä perjantaina mökille rentoutumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta vittumaisen työviikon jälkeen. Yritin saada kaveriani mukaan, mutta hän joutui menemään vielä perjantai iltana töihin. Lupautui kuitenkin onnekseni kuskaamaan minut ja kaksi koiraani mökille, koska en itse viitsinyt lähteä ajamaan enää muutaman oluen jälkeen ja valmiiksi hieman uupuneena. Joten soveimme, että hän heittää minut mökille ja liittyy seuraan vasta lauantai aamupäivällä.

Pakkasin hieman evästä ja paljon juomista mukaan ennen kuin ystäväni saapui. Tarkistin tavarat muutamaan kertaan, mutta silti jäi se kuuluisa tunne että jotakin unohtui.
Ei mennyt kauan kunnes ystävä saapui jo, ja lähdimme ajamaan kohti mökkiä joka sijaitsi muutaman kymmenen kilometrin päästä järven rannalla.

Pääsimme mökin pihaan, päästimme koirat tutkimaan ympäristöä ja juttelimme hetken aikaa ennen kuin kaverini joutui jo lähtemään että ehtisi illalla lammastelemaan töihin.
Koirat saivat heti vainun jostakin ja seurasivat jälkiä mökin ympäri. Ajattelin että saivat heti myllyn pystyyn villikissan tai supikoiran kanssa, koska niitä siellä pyörii melko usein.

Päätin lähteä hieman kiertämään lähimetsään rakkien kanssa kun vielä valoa riitti eikä satanut, vaikka taivas hieman synkältä näytti. Varmistin vielä kaikki paikat murtovarkaiden varalta ettei mitään ollut kadonnut tai paikkoja hajoitettu. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten lukitsin oven ja lähdin kävelemään pihatietä pois päin.
Jotenkin mökki näytti niin ontolta ja yksinäiseltä kun ei ollut edes autoa pihassa, koska luonnollisesti kaverini lähti sillä takaisin kaupunkiin. Se sai minut tuntemaan oloni myös melko orvoksi. Millä lähtisin pois mökiltä jos tulisi kova kiire yht'äkkiä pois? Minne minulle tulisi kiire sieltä -ajattelin, ja jatkoin kävelyä.

Hetken metsässä rämpimisen jälkeen alkoi tulla nälkä ja janokin pääsi yllättämään, joten päätin lähteä takaisin mökkiä kohti.
Päästyäni näköetäisyydelle mökistä havahduin hetkeksi joka kehittyi ikuisuudeksi. Mökin ovi oli auki, vaikka mielestäni lukitsin sen lähtiessäni. Tässä vaiheessa päässä alkoi pyörimään pelon sekaisia ajatuksia, mutta osa minusta joka huusi nälästä uskotteli minulle että olin unohtanut oven auki.
Ravistin ylimääräiset mielikuvituksen tuotteet päästäni ja kävelin mökkiin sisälle pienellä varauksella kuitenkin. Kuten odotin - kaikki oli kunnossa ja pääsin jatkamaan viikonlopun viettoani huurteisen oluen kanssa saunaa lämmittämään.

Yötä kohden tuuli alkoi yltymään joka antoi mukavan vilvoituksen saunasta lähdettyäni. Koirat olivat syöneet hyvin ja aivan uuvuksissa temmellyksistään, joten päätin laittaa heidät omaan häkkiinsä joka sijaitsi noin 10 metrin päästä mökistä. Tarkistin vielä että häkissä oli juomakelpoista vettä ja kummankin kopeissa oli kuivat sisustat.
Lähdin kävelemään mökkiä kohti, mutta heti kun koirat olivat häkissä ja häkin ovi kiinni sain todella epämukavan tunteen. Aivan kuin jokin olisi jatkuvasti tarkkaillut minua, mutta nyt kun suojelevaiset koirat olivat poissa pelistä, tämä tarkkailijan läsnäolo voimistui moninkertaiseksi. Kiristin tahtia mökkiä kohden heittäen miltei kokonaisen savukkeen pois päästäkseni äkkiä sisälle lämpimään ja pois piha-aukealta.
Istahdin tuvan pöydän äärelle kuuntelemaan musiikkia, kaataen itselleni lämmintä rommiteetä.
Tuvan lämmin tunnelma sai minut taas unohtamaan ylimääräiset hetkeksi, kunnes havahduin kovaan ääneen. Aivan kuin jotakin olisi heitetty peltiseinää päin voimalla. Pysähdyin kuuntelemaan kuinka tuuli humisi ulkona puiden latvoissa ja muistin kuinka olin jättänyt puuliiterin pressun sitomatta ja se hakkasi kulmaan sidottua metallipainoa nyt peltiseinää vasten. Vaikka olin hieman pöhnässä - en uskaltanu lähteä ulos sitomaan sitä, vaan päätin jäädä sisälle kuumottelemaan jatkuvaa paukahdusta. Jollakin sairaalla tavalla nautein siitä pienestä pelosta. Se sai oloni tuntumaan turvalliseksi sisällä ja sai minut vetäytymään takan viereen viltin alle nauttimaan hehkuvasta lämmöstä.

Jossakin vaiheessa yötä heräsin. Olin nukahtanut tuoliin väsyneenä ja rommin tuudittamana. Päätin kasata voimat ja nousta sänkyyn, tai voisin olla varma että selkä olisi paskana aamulla jos jäisin tuoliin nukkumaan. Oikealla puolellani oli ikkuna jonka edestä meni polku ja sen takana suora näkymä järvelle. Nousin ylös ja katsoin ikkunasta. Voisin vannoa, että sydämeni pysähtyä hetkeksi. Ikkunan takana seisoi tumma hahmo jonka kasvoja ei erottanut hyvin, mutta se tuijotti ikkunasta. Se tuijotti suoraan minua kohti. Karjaisin pelosta kun joka ikinen lihas kehossani heitti minut kompuroiden tuolin yli taakseppäin. Onnistuin kaatumaan ja tuoli kierähti ympäri peittäen selkänojallaan ikkunan sekunnin murto-osaksi. Se aika riitti, sillä hahmo oli kadonnut ikkunasta. Jatkoin silti matkaani huoneen perälle hamuillen laatikosta veistä.
Säntäsin pakokauhussa ympäri kämpän huomatakseni, että olin onneksi laskenut verhot kaikkialta paitsi takan vierestä, koska en halunnut aikaisemmin piilottaa näkymiä. Syöksyin sänkyyn ja turvauduin peiton turvaan kun ikkunat ja ovet olivat säpissä.

Unta en sinä yönä saanut ja mielikuvitukseni laukkasi. Kiinnitin jokaiseen pieneen ääneen huomioni ja olin valmis kaikkeen. Yhtä ääntä en vain kuullut. Peltiseinän pauketta vaikka tuuli vielä lujaa selvästi.
Muistin siinä yön pikkutunteina ylämökin entisen asukkaan ja miten hänet tapasin vuosia taaksepäin ensimmäisen kerran. Olin silloin myös istumassa takan ääressä ja hän tuli ikkunaan pelästyttäen minut, mutta silloin ikkunan takana olevalla hahmolla oli taskulamppu joka valaisi viskipullon.
Olin silloin melko vihainen öisestä häiriöstä, mutta nauteimme naapurisovussa viskit rannassa. Sen jälkeen aina silloin tällöin samaa viskiä rannassa ja yhdet halvat hofnarin sikarit.
Harmi että mies kuoli noin vuosi sitten. Ikkunan takana ollut hahmo muistutti häntä. Mutta hän oli kuollut kauan aikaa sitten. Nyt pelon, surun, pakokauhun ja vitutuksen sekainen aalto pyyhkäisi lävitseni taas.
Menetin ajantajuni tai nukahdin, mutta yö tuntui loputtomalta.

Seuraavana aamuna nousin vasta myöhään sängystä ja menin ensitöikseni päästämään koirat ulos häkistä. Soitin myös kaverilleni ja kyselin koska hän saapuisi. Käski laittaa kahvit jo tippumaan sillä oli jo melko lähellä.
Huokaisin helpotuksesta ja nautein savukkeen miettiessäni yöllistä tapahtumaa. Jokin käski minut menemään katsomaan ikkunan edustaa ja puuliiteriä. Enpä olisi halunnutkaan, että kaikki olisi ollut unta vain. Pressu oltiin sidottu kiinni takaisin ja ikkunan edessä oli sikarin tumppi.
Ystäväni kurvasi pihaan ja ihmetteli kalpeuttani. Vetosin krapulaan ja kyselin, että jos sittenkin menisimme takaisin kaupunkiin. Tarjoan illan virvoikkeet siellä. Ystävä suostui vaikka huomasin, että pienimuotoinen vitutus syntyi turhasta tavaroiden raahaamisesta.
En kertonut vasta kuin kotona kaupungissa lasillisen äärellä tapahtumista. Aluksi kaverini hieman epäili, että keksein kalatarinoita peittelemällä krapulaista pakoani mökiltä, mutta uskoi ja alkoi myös kuumottelemaan.

Unihalvaukset

Unihalvaus on termi jota käytetään joko normaalista REM-unen aikana tapahtuvasta halvaustilasta tai häiriöstä nukahtamisvaiheessa, jolloin ihminen säilyttää tietoisuutensa kehon halvaantuessa, tai häiriöstä heräämisvaiheessa, jolloin keho jää hetkeksi halvaantuneeseen tilaan herätessä. Unihalvauksen epäillään aiheutuvan mekanismeista aivorungossa, jotka normaalisti estävät kehoa liikkumasta REM-unen aikana. Nämä estävät vartaloa vastaamasta unen aikana tapahtuviin ärsykkeisiin. Unihalvauksen aikana ihminen pystyy liikuttamaan silmiään ja jotkut kieltäänkin, ja myös hengitystä on mahdollista kontrolloida halvauksen aikana.
 Unihalvauksena tunnettu häiriö ilmaantuu, kun aivot aktivoituvat normaaliin täysin hereillä olevaan tilaan REM-unesta, mutta kehon halvaustila on edelleen voimassa. Tämä aiheuttaa tilan, jossa henkilö on täysin tietoinen ympäristöstään, muttei pysty liikkumaan. Lisäksi unihalvaukseen yhdistyy usein hallusinaatioita. Tila kestää harvoin muutamaa minuuttia kauempaa, vaikka kokijan mielestä se usein tuntuu kestävän huomattavasti pidempään. Kohtaus loppuu kuitenkin välittömästi, jos joku henkilö koskettaa tai puhuttelee kokijaa. Unihalvauskohtaus säilyy myös muistissa. Unihalvaus esiintyy useimmiten nukkuessa selällään. Ihminen voi opetella "herättämään" itsensä unihalvauksesta, jos unihalvauksia toistuu usein.Arviolta puolet terveistä ihmisistä kokee unihalvauksen jossain vaiheessa elämäänsä, yleensä nuoruusiässä.Unihalvaukseen liittyy usein hallusinaatioita, jotka saattavat olla näkö-, kuulo-, tai kosketusharhoja. Usein hallusinaatiot liittyvät samanaikaisesti useampaankin aistiin. Harhojen yksityiskohdat vaihtelevat yksilöiden välillä, mutta jotkin ovat selvästi yleisempiä kuin toiset YleisiäOlennon läsnäolon aistiminen (usein pahansuopa)
Painetta tai painoa vartalon päällä (usein rinnalla)
Kuolemanpelko
Sydän pumppaa nopeaa tahtia ja sen tuntee koko kehossaMelko yleisiäÄäniharhat (usein askelia, epäselvää puhetta tai sysäyksittäistä melua)
Näköharhoja kuten ihmisiä tai varjoja liikkumassa huoneessa (tämä liittyy melko usein tunteeseen pahan läsnäolosta)Vähemmän yleisiäLeijumisen tunne (joskus yhdistetään ruumiistapoistumiskokemukseen)
Näennäisesti aukoton siirtyminen täysiin hallusinaatioihin tai unennäkemiseen
Tuntoharhat (kosketukset)HarvinaisiaPutoamisen tunne
Jatkuvasti voimistuva korkea ääni
Tärinä
Erilaiset voimakkaatkin kivut (esimerkiksi kivuliasta säkenöintiä koko kehossa)

Toiset

Läpi historian on ollut tarinoita olennoista, jotka ovat sekä ihmisiä, että myöskin muukalaisia. Men In Blackissä mustasilmäisiä lapsia ja ikisuosittu humanoidiolento Slenderman tai Stephen Kingin surullisen kuuluisa IT (ainakin Pennywisen versio)
Kuitenkin suurin osa näistä tarinoista, riippumatta siitä, kuinka suosittuja tahansa, on todistettu valheeksi tai ylivilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi. Tämän takia tarinani saattaa vaikuttaa todelta tai urbaanilta legendalta, riippuen siitä, kuinka pitkälle olet valmis työntämään mieltäsi.

Nyt kun tuo oli sanottu, anna kun aloitan tarinani, joka tunnetaan nimellä "Toiset".

Kaikki alkoi eräänä hiljaisena iltana eräässä esikaupunkilaisessa talossa. Oli mieluisa ilta ja kaikki yhteisössä olivat valmistautumassa yöhön. Kunnes kummallinen mehiläisten surina alkoi alueella. Monet ihmiset väittivät kuulleensa tämän kumman äänen, mutta eivät voineet paikallistaa sen lähdettä ja kun surina koveni, alkoi ilmiö alkoi nostaa päätään esikaupungissa.

Kissat ja koirat muuttuivat rauhattomiksi, nuoret lapset hankaliksi. Ikäänkuin he olisivat peloissaan ja muutama asukas väitti nähneensä välkkyviä valoja taivaalla. Kuin tulikärpäsiä loistamassa purppurassa varjossa.

Kahden tunnin jälkeen häiriö loppui ja asukkaat alkoivat palata takaisin elämäänsä. Mutta tässä vaiheessa alkoivat vain kaikista häiritsevimmät tapahtumat.

Noin puolen tunnin päästä häiriöstä, useat ihmiset ilmoittivat, että heitä terrorisoi huppupäisiä hahmoja, jotka seisoivat heidän oviensa ulkopuolella. Monet väittivät näiden hahmojen koputtavan heidän ovelleeen toistuvasti tai tuijottavan ikkunoista sisään.

Kun poliisit soitettiin paikalle, epäonnistuivat he näkemästä minkäännäköisiä huppupäisiä olentoja yhdenkään uhrin kotoa.

Seuraavan muutaman yön aikana poliisi sai sarjassa puheluita kauhistuinelta asukkailta ja viranomaiset alkoivat vahtimaan aluetta öisin, mutta he eivät silti löytäneet mitään.

Muutaman viikon päästä poliisin vahvan paikallaolon ansiosta esikaupunki tuntui palaavan normaaliksi, mutta silti monet asukkaat pelkäsivät mennä ulos pimeällä ja ilmoituksia oudoista valoista tehtiin, mutta vähemmällä määrällä.

Yhteisö alkoi kutsumaan näitä huppupäisiä hahmoja "Toisiksi" ja väittely on raivonnut sen suhteen, olivatko he vihamielisiä, muukalaisia vai jotain täysin muita. Rationaalisemmat individualistit kuitenkin ovat ehdottaneet, että nämä hahmot olivat paljon mahdollisemmin maailmanlaajuisen kulttiryhmän jäseniä.

Välittämättä totuudesta näiden tapahtumien takana, uusia havaintoja on tehty ja legenda "Toisista" heidän alkuperäisessä esikaupungissaan, on levinnyt, kun eräs nuori äiti väitti nähneensä useita huppupäisiä hahmoja seisomassa lähellä hänen kolmevuotiaan poikansa huoneen ikkunaa, houkutellen naisen miesystävää kohtaamaan heidät. Mutta hahmot olivat mysteerisesti kadonneet, taas jättäen vain palaneita palasia maahan.

Barbie.avi

Terve. Tämä tapahtui minulle muutama kuukausi sitten ja haluaisin jakaa sen jonkun kanssa.

Kaikki alkoi ystäväni juhlista. Hän oli vuokrannut asunnon kaupungin teollisuusosasta. Jos pystyt kuvittelemaan, miltä Tampere näytti 1920 -luvulla, tämä oli se alue. Kasa hylättyjä tehdasrakennuksia vuosisadan vaihteesta pystytetty kymmenen korttelin riveihin.

Useimmat olivat hylättyjä.

Joten, juhlin hieman liikaa tuona yönä ja päätin nukkua sohvalla. Heräsin neljän aikaan aamulla, eikä aurinko ollut vielä noussut, mutta asioita pystyi päättelemään himmeän sinisessä valossa. Menin varovasti varpaillani kylpyhuoneeseen, väistellen ihmisiä, jotka olivat sammuneet lattialle. Kun kusin, nousin varpailleni katsomaan ulos ikkunasta ja näin maiseman mätänevästä urbaanista viidakosta.

Muistin, kuinka paljon pidin tälläisistä paikoista. Oli niin pimeää ja elämää välttelevää ja omituisen puhdasta.

Joten, menin takaisin sohvalle ja yritin nukkua. Neljänkymmenen viiden minuutin kattoon katselemisen jälkeen päätin, etten enään halunnut olla tässä paikassa. Nielin ylpeyteni ja päätin herättää tyttöystäväni, että voisin ruinata häneltä kyytiä, koska kävely tyhjillä kaduilla tähän aikaan ei ollut vaihtoehto. Koska hän oli hieno tyttöystävä, hän oli sinut sen kanssa ja kertoi minulle, että olisi siellä puolen tunnin päästä ja soittaisi minulle kun olisi ulkopuolella. Puhelimeni akku loppui kymmenen minuutin päästä, joten päätin katsella ikkunasta, milloin hänen autonsa tulisi pihaan. Istuessani siinä, silmiäni alkoi painaa ja aloin pilkkiä.

Karmea rysähdys ulkona herätti minut. Se ei ollut kova, mutta tarpeeksi, että heräsin todellisuuteen. Katsoin ulos ikkunasta ja skannasin aluetta, mutta en nähnyt mitään. Kadulta poispäin, vastapäätä roskapussiläjää, oli suuri roskis ja roskiksessa oli tietokone, joka ei ennen ollut siinä.

Kun tyttöystäväni saapuoi, menin tapaamaan häntä alakertaan. Juuri, kun olin menossa autoon, muistin ystäväni, joka oli hajoittanut tietokoneensa virtalähteen. Kävelin roskiksen luokse katsomaan, mitä voisin pelastaa. Näyttö oli hyödytön, mutta keskusyksikkö näytti siltä, että se ei kärsinyt ollenkaan vahinkoa. Laitoimme yksikön auton takakonttiin ja ajoimme pois.

 Viikon päästä olin jo unohtanut keskusyksikön, kunnes tyttöystäväni soitti ja kertoi minulle, että yksikkö on hänen autonsa takakontissa ja hän halusi sen pois sieltä. Sinä iltana toin sen kotiin. Ennenkuin purin koneen osiin, päätin kiinnittää sen näyttööni, jos kone vaikka toimisi vielä. Yllätyksekseni, se toimi. Kone käytti Windows XP -käyttöjärjestelmää ja näytti siltä, että se oli puhdistettu täysin. Päätin etsiä sanoja, kuten "tits" tai "boobs", jos vaikka löytäisin jonkin piilon täynnä pornoa edelliseltä omistajalta, mutta en löytänyt mitään. Etsin kuvatiedostoista, ei mitään. Sitten etsin elokuvia ja yksi tiedosto tuli eteeni. Se oli avi. -tiedosto kansiossa nimeltä "Barbie". Piilotettuna WINDOWS/system32 -tiedostoihin.

Joten toistin sen ja se oli häiritsevää. 

Videopätkä oli noin tunnin mittainen ja se vaikutti exportatulle raakamateriaalille. Pätkässä oli materiaalia naisesta, joka istui tuolilla ja puhui valkoinen seinä takanaan. Skippasin suurimman osan videosta ja kaikki oli samaa otosta. Silloin päätin katsoa koko pätkän läpi, jos saisin selvää, mistä hän puhuu. Viisitoista sekunttia pätkän alkamisen jälkeen ääniraita menee totaalisen sekaisin ja hänen äänensä hukkuu raakaan staattiseen/taustaääneen. En saanut mitään selvää.

Siirsin materiaalin Final Cuttiin ja yritin pelleillä äänitasoilla, että hänen äänestään saisi jotain selvää. Se auttoi vähän, mutta en silti voinut kuulla, mitä hän sanoi. Olin kiinnostunut ja aloin todellakin keskittymään hänen kehonkieleensä. Näyttäisi siltä, että häneltä kyseltäisiin kysymyksiä, koska hän pysähtyy aika-ajoin kuuntelemaan ja jatkaa sen jälkeen puhumista.

Noin 15 minuutin jälkeen, naisen kasvonliikkeet alkavat muuttua. Ikäänkuin kysymykset häiritsisivät häntä. Pian hän alkaa itkemään. Nainen kyynelehtii hysteerisesti koko loppufilmin ajan. Pystyin lukemaan huulilta yhden sanan pystyin lukemaan hänen huuliltaan. Se oli "iho". Hän toistaa tämän sanan monta kertaa ja yhdessä vaiheessa hän jopa venyttää kätensä ihoa ja sanoo sanan. Tämä nainen vaikutti olevan tyytymätön ihoonsa.

Materaali jatkoi rakentumistaan ja noin 40 minuutin jälkeen hän itkee niin paljon, että hän tuskin pystyy katsomaan kameraan. Hän lopettaa puhumisen ja tässä vaiheessa kuvamateriaali on vain hän itkemässä hänen päänsä laskettuna. Oudosti kyllä, hän ei nouse tai liiku, vaan kuva hämärtyy mustaksi.

Olin hämmästynyt.

Soitin materiaalin läpi moneen kertaan sinä yönä, yrittäen löytää liikkeitä, jotka paljastaisivat mitään uutta siitä, mitä tapahtui. Tunsin oloni niin tyytymättömäksi. Halusin tietää lisää ja silloin huomasin, että materiaalia oli vielä 10 minuuttia jäljellä sen jälkeen, kun kuva leikkasi mustaksi ja noin 2 minuuttia siitä oli uutta materiaalia.

Materiaali oli tärisevää, miltei katsomiskelvotonta ja kahta jalkaa lukuunottamatta, veikkaan, että kamera oli jätetty päälle vahingossa ja sitä oltiin kuljettamassa jonnekkin. Kuvan ottaja kävelee junaraiteita pitkin noin kuusi minuuttia ja sen jälkeen hän kääntyy metsään päälle ja kävelee lehtien päällystämää pitkospuuta pitkin, jos oikein näin. Henkilö jatkaa tätä pitkospolkua pitkin, kunnes pätkä loppuu.

Tässä kohtaa sydämmeni tykytti innostuksesta, koska junaradat olivat tutun näköisiä. Minun oli pakko tarkistaa.

Soitin ystävälleni Jarnolle. Hän oli metri yhdeksänkymmentä kolme pitkä ja painoi 113 kiloa. Suostuttelin hänet lähtemään pienelle seikkailulle kanssani. En ole itse tyrkyttäjä, mutta tunsin, että jos olin menossa metsään seikkailemaan, pikku lihas ei tee pahaa. Olin niin innoissani, etten pystynyt nukkumaan.

Seuraava aamu oli aurinkoinen lauantai. Otin taskulamppuni, kamerani ja seitsemäntoistasenttisen KA-BAR -veitseni mukaan ja menin hakemaan Jarnoa. Hän oli vielä unessa ja kun herätin hänet, hän käski minun suurin piirtein suksia vittuun. Olin jo pakannut ja varautunut henkisesti, että päätin mennä yksin, ilman häntä. Parkkeerasin autoni juna-asemalle, otin varusteeni ja hyppäsin raiteiden päälle.

Kun olin kävellyt kaksi tuntia, näin hajalla olevan palan pitkospuuta ja polveni miltei pettivät jännityksestä. Etsin hieman pudonneiden lehtien seasta ja sieltä sen löysin, pitkospuupolku, joka johti metsään. Lähdin hitaasti kävelemään pitkin polkua, kiinnittäen huomiota kaikkeen. Pysähdyin aina hetkisesti, polvistuin alas ja kuuntelin mitä tahansa tai ketä tahansa, mutta oli niin hiljaista. Tämä oli yksi hermoja raastavimmista jutuista, mitä olin ikinä tehnyt. En tiennyt, mitä odottaa tämän polun päässä.

Tiivis linja puita näytti tietä pienelle ruohoisalle pellolle ja siellä näin sen... Talon, jota metsä oli valloittamassa. Talon ulkonäostä päätellen, kukaan ei ollut asunut talossa 20, ehkä kolmeenkymmeneen vuoteen. Otin kamerani ja napsaisin pari kuvaa. Muutaman kymmenen metrin päästä talosta oli vanha työkaluvaja, joka oli tehty, nyt jo ruosteisista, metallilevyistä. Istuin hetken aikaa puiden alla, koittaen prosessoida kaikkea tätä.

En halunnut mennä avoimeen maastoon. Niskassani oli omituinen tunne, että jokin saattaisi nähdä minut.

Kesti jonkin aikaa kerätä rohkeutta, mutta lopulta aukaisin oven, joka oli jo osittain auki. Työnnyin sisään taskulampun kanssa ja ilokseni huomasin, että talo oli oikeastaain aika hyvin valaistu. Pistin taskulamppuni pois ja otin kameran sen tilalle. Otin muutaman kuvan lisää. Huonekaluja ei ollut. Lattia oli täynnä tiiliä, puuta ja soraa. Joissakin seinissä oli isoja reikiä. Kun menin syvemmälle taloon, näin jotakin asioita, joihin en silloin kiinnittänyt paljoa huomiota, mutta nyt kun mietin niitä, ne häiritsevät minua.

Ensimmäinen asia, mikä vaikutti minusta oudolta, oli se, että ensimmäisen huoneen ovi, jonka epäilin vievän kellariin, vaikutti vähän turhan uudelta ollakseen tästä talosta. Se oli lisäksi ainoa huone tässä talossa, joka oli lukossa. Myös, kun menin ylös toiseen kerrokseen, näin muutamia tuoleja ja pinottavan pöydän, joka myös vaikutti olevan liian uusi tähän taloon. Mutta asia, mikä eniten minua häiritsi, oli kylpyhuone. Pöly peilistä oli pyyhitty pois ja kylpyammeessa oli muovipressu, jossa oli vielä pisaroita ajalta, jolloin se todennäköisesti oli pesty puhtaaksi. Silloin kuulin jonkin ujeltavan todella kovaa ja hyppäsin ulos toisen kerroksen ikkunasta ja juoksin takaisin radalle. 

Puolivälissä matkaa tajusin, että ujellus oli todennäköisesti vesiputki silloin, kun se laajentuu, mutta helpotuksen valtasi kauhu, jonka tunsin kun mietin, miksi vesi juoksi hylätyssä talossa keskellä vitun metsää?

On ollut yli kaksi kuukautta tämän tapahtumisesta, enkä ole mennyt vielä takaisin sinne, enkä varmasti menekkään.

(Kolmannen videon alussa on teksti BIID, jonka tarkoituksen voi käydä katsomassa täältätäältä)

Täysikuun aikaan...

Tiesitkö, että täysikuu on ollut monen jättimäisen ja myyttisen pedon keskus. Tietysti saatat tietää ihmissuden, joka on kaikista tunnetuin ja pelätyin myytti. Mutta, voisiko se oikeasti olla myytti, vai voisiko se olla jotain paljon pimeämpää.

Kartano:

1840 –luvulla, Pohjoisen ja Etelän kamppailun välissä oli tapahtuma, joka tapahtui euroopassa. Tapahtuman todellinen sijainti on edelleen tuntematon, mutta on todennäköisesti kotoisin jostain päin Saksaa. Ja tämä tapahtui:

Oli hyytävänä kylmä ilta Münchenissä ja metsät eivät olleet turvallisia. Daniel Astleyn asunnossa, joka oli valkoinen kartano marmoripylväineen ja valaistune ikkuinoineen keskellä metsää. Oli Danielin syntymäpäivä ja hän piti suuret juhlat. Kaikki hänen ystävänsä ja perheenjäsenensä olivat saapuneet tapahtumaan. Daniel oli erittäin juopunut jo siinä vaiheessa, kun vieraat alkoivat lähteä. Pian, vain tusinan verran ihmisiä oli jäljellä ja Daniel päättikin mennä nukkumaan ja kutsui vieraat viettämään yönsä kartanossa. Kaikki suostuivat.

Myöhemmin yöllä, yksi vieraista, nuori nainen, heräsi säikähtämällä. Hän hyperventiloi ja oli hiestä märkänä. Hän katsoi ympärilleen, skeptisenä ympäristöstään. Sitten joku tarttui hänen silmäänsä. Ulkona puissa liikahti varjo ruohikon yli. Nainen kuvitteli, että se oli vain hallusinaation aiheuttama varjo ja meni takaisin nukkumaan.

Hän ei koskaan herännyt.

Vähän aikaa sen jälkeen, kun varjo oli kulkenut naisen ikkunan ohi, liikkui se etuovelle ja ryntäsi sisään. Muutamat, jotka heräsivät, menivät alakertaan tarkistamaan äänen. He eivät koskaan tulleet takaisin. Pian, vain neljä ihmistä oli jäljellä leikkiä varten.

Danielin liioittelevan juomisen takia, hän oli syvässä unessa. Hän ei kuullut veren kurlaavan vieraidensa kurkussa. Kun hän heräsi, näki hän vain vilaukselta tämän vastenmielisen pedon, joka oli aiheuttanut kaaosta hänen kartanossaan.

Kun viranomaiset saapuivat, he eivät löytäneet miltei mitään todisteita murhista. Ensin he epäilivät sarjamurhaajaa, mutta he näkivät jotain mielenkiintoista. Ei, ei turkkia tai karvaa, vaan teräskuitua. Yksi konstaapeleista yritti noukkia kuitua ylös, mutta hänen sormensa leikkaantui välittömästi auki. Materiaali oli terävämpää, kuin mikään muu asia, mitä tutkijat olivat ikinä nähneet. Kuitu pakattiin erikoiseen lasiastiaan. Münchenin professorit saapuivat katsomaan kuitua. Kaikki olivat hämmentyneitä. Heillä ei ollut mitään käsitystä, mille kuitu kuului. Sen fyysiset ominaisuudet kuitenkin kuuluivat koiraeläimelle, joita tavattiin usein metsissä. Toinen tutkinta etsi petoa aseistettuna hampaisiin asti.

Kukaan ei palannut.

Tähän päivään mennessä, ”Hopeasuden” myytti on kerrottu vain niille, jotka uskovat. Tämä olento on vaarallinen ja viranomaiset olivat enemmän huolissaan vuonna 1910, kun kuitua löytyi Kanadasta, Aasiasta ja Australiasta. Peto oli lisääntynyt ja muuttunut verenhimoisemmaksi jokaisella minuutilla. 

Perehdytys Pelkoon, kuten Pelottaako? sen meille kertoi.

Näin Pelottaako? kertoi meille aikoinaan, kuinka pelkäät parhaiten.

Ennen kuin aloitat entryjen lukemisen:

Jos haluat oikeasti "paskoa tiiliä", eli kokea todellista kauhua, tulee sinun valmistautua siihen maksimoidaksesi tehon. Itse olen havainnut hyviksi keinoiksi seuraavat menetelmät:

1. Valvo yö. Yön tai pari valvottuasi olet tilassa, jossa olet tietoinen kaikesta (toisin kuin humalassa) mutta tunteet nousevat pintaan. Tämä vahvistaa pelon tuntemuksiasi.

2. Ole yksin. Täysin yksin. Ihanteellinen tilanne olisi, jos kämpässäsi ei olisi edes lemmikkieläimiä seurana. Pelko tulee suurimmaksi osaksi alitajunnasta - se on tunne. Alitajuntasi pitää tietää ettei kämpässäsi ole ketään (tai mitään) muita kuin sinä. Jos olet oikeasti kylmähermoinen kaveri, lue tätä blogia kun olet yksin mökillä tai telttailemassa.

3. Lue tätä yöllä. Päivällä kaikki tuntuu valoisammalta, vaikka kämpässäsi pimeää olisikin.

4. Aloita luolatarinasta http://www.angelfire.com/trek/caver/index.html tarina on pitkä, mutta todellakin sen arvoinen.

Suosittelen valvomaan yön (tai pari) ja vasta sitä seuraavana yönä lukemaan tätä - siten olet ihanteellisessa mielentilassa aidon pelon kokemiseen.