”Olin leirillä missä oli paljon porukkaa. Zippailtiin ulkona poltellen röökiä ystäväni Jonin kanssa. Ei aikakaan kun eräs toinen hyvä kaverini Juha tuli kertomaan että on jättänyt huoneeni pöydälle kirjeen. Kysyin tietysti että miksi ihmeessä ja hän sanoi että se on jäähyväiskirje kun hän on aikeissa jättää suomen. Aloin itkemän aivan hillittömästi. Seurassani ollut Joni alkoi lohduttaa minua sanoen "Mul on sulle lahja.. Sellainen unipeli, sekin on sun pöydälläs" Kiinnostuin heti et mikä ihme sellainen oikein on.
Huoneeseen päästyäni huomasin pöydällä neliön mikä koostui pienistä erivärisistä palasista missä jokaisessa luki jokin sana. Pöydällä oli myös Juhan jättämä kirje ja pari keppiä joissa oli ulokkeita. Tiesin keppien kuuluvan unipeliin olennaisesti. Nostin neliön käteeni pöydältä ja vääntelin sitä joka suuntaan.
Mietin pääni puhki mitä helvettiä tällä oikein tehdään ja miten aloitan pelaamisen. Yhtäkkiä kaikki maailman ääriviivat alkoivat mullistua, kävely muuttui vaikeaksi ja kaikkialle oli tullut pimeää. Tajusin että olen päässyt peliin sisään. Laskin unipelin pöydälle ja lähdin kävelemään pois huoneestani. Oven ulkopuolella oli pimeä käytävä joka jatkui loputtomiin. Kun silmäni tottuivat pimeään huomasin Joninkin olevan käytävässä kanssani. Hän katsoi suoraan silmiini ja nauroi kolkkoa naurua joka kaikui pitkin käytävän seiniä. Olin jo kysymässä mitä täällä tapahtuu kun yhtäkkiä heräsin. Käytävä oli taas normaali ja Joni oli kadonnut. Vaikka kokemus olikin outo niin halusin heti tietää laitteesta lisää.
Myöhemmin päivällä huomasin että parilla muullakin leiriläisellä joita en tuntenut oli unipeli mukana. He makoilivat sängyllä ja kääntelivät laitetta käsissään. Utelias kun olen menin kysymään laitteesta. Vastaus oli simppeli; ”Nää aiheuttaa sulle psykedeelisiä unia, eri väriyhdistelmät tuottaa erilaisia unia.” Hetken keskustelun jälkeen selvisi myös että laitteet ovat laittomia omistaa, mutta niitä sai vuokrata. Pian Joni saapui paikalle ja huomasin heti että hän ei ole ihan meidän muiden aaltopituudella. Hän huusi kuin mikäkin ja vaati saada telkkarin lujemmalle. Laitoimme hänet istumaan sängyn laidalle. Itse menin makaamaan sängylle katsellen uuden tuttavani unipeliä. Ei aikaakaan kun nukahdin taas.
Avasin silmäni ja istuin pienen keittiön lattialla. Keskellä huonetta oli suuri pöytä jonka toisella puolella, myöskin lattialla istui tyttö. En ollut uskoa silmiäni kuinka kaunis tämä tyttö oli. Vaaleat kiharretut hiukset laskeutuivat hänen mekkonsa päälle. Virheettömällä iholla oli muutamia pisamia. Ryömin pöydän ali hänen luokseen ja kun pääsin lähemmäs huomasin hänen silmänsä. Ne olivat jotain mitä en ollut koskaan eläissäni nähnyt. Niin kauniit että aloin haukkomaan henkeäni. Niin siniset että taivaskin häpeäisi väriään. Niin syvän siniset. Varovasti ja ääni väristen sanoin hänelle ”Olet kauneinta mitä olen koskaan nähnyt”. Tyttö kääntyi katsomaan minua syvälle silmiin ja totesi ”Oikeastikko? Tuolla minä olen.”
Samalla hetkellä ovesta käveli sisään täysin saman näköinen tyttö. Samat vaatteet, samat silmät. Katsoin hämmentyneenä tapahtumia. Jostain syystä kuitenkin toistin vieressä istuvalle tytölle että hän on kauneinta. Heti kun sain lauseeni päätettyä ovesta sisään tullut tyttö muuttui lapseksi ja tämän jälkeen katosi. Vierelleni jäänyt tyttö tokaisi uudestaan ”Oikeastikko? Tuolla minä olen.” Katsoin taas ovelle ja meinasin saada paskahalvauksen. Ovella oli isokokoinen ihmisen ja vuohen sekoitus, joka katsoi suoraan minua, vaikkei sillä ollutkaan silmiä. Huusin täydestä kurkustani ”EN HALUA PELATA ENÄÄ” ja tipahdin takaisin leirikeskukselle.
Kaikki näyttivät olevan pelin valloissa. Tiesin että on yksi keino lopettaa kaikki. Nappasin puhelimen taskustani ja jostain syystä näytöllä luki ohjeet unipelin pelaamiseen. Niistä huolimatta klikkasin alakulmassa olevaa ”Quit Game” nappia ja heräsin oikeasti, siis oikeaan elämään, sängystäni.
Oheisen kuvan hahmo muistuttaa hieman näkemääni vuohi-ihmistä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti